 |
|
Haasteena muutos ja oppiminen
Tietotekniikka on maatiloilla arkipäiväinen juttu. Lehmällä on panta, joka sisältää digitaalisessa muodossa tietoja lehmästä. Pannan tietojen perusteella tietokone osaa kertoa mitä lehmä on syönyt ja paljonko se luovuttaa maitoa lypsykertaa kohti. Perinteisiäkin navettoja on vielä olemassa, joissa lehmät ovat parressa ja lypsäminen sujuu kannukoneella. Ne ovat nykyaikaiselle maatalouslomittajalle eksoottisia harvinaisuuksia. Muutos on vaatinut maatiloilta, ja varsinkin maatalouslomittajilta oppimista ja sopeutumista tekniikan suomiin mahdollisuuksiin ja oikkuihin. Jopa yleensä muutoksia karsastavat lehmät ovat oppineet uusille tavoille.
Tekniikka tuo tullessaan vaatimuksen oppia uutta, aina muutokseen sopeutuminen ei ole kivutonta. Spencer Johnson esittelee bestsellerkirjassaan ”Who Moved My Cheese” neljä eri tyyppiä labyrintissä. Nuusku ja Vippe ovat hiiriä, ne eivät turhia mieti vaan toimivat. Hoksu ja Hemmi ovat samankokoisia kuin hiiret, mutta ajattelevia ihmistyyppejä. Kaikki neljä etsivät juustoa, jokaiselle, juusto merkitsee jotain hyvää mitä tavoitella. Nuuskulla on ihmeellinen kyky haistaa juusto kaukaa. Vippe puolestaan on nopea juoksemaan suuntaan, jonka Nuusku haistaa. Juuston loputtua Nuusku ja Vippe lähtevät etsimään uutta juustoa. Hemmi ei halua lainkaan lähteä etsimään uutta juustoa, vaikka entinen loppuisi. Hän jää paikoilleen ja huutaa välillä ilmoille vaatimuksensa ”jonkun on korvatta minulle tämä menetys”. Hoksu puolestaan uskaltautuu viimein liikkeelle etsimään uutta juustoa. Etsintänsä lomassa hän kirjoittaa ohjeita labyrintin seinille.
Hoksu on opettajatyyppi, hän kantaa huolta muiden mahdollisuuksista löytää juustoa. Usein opettajalle käy kuten Johnsonin tarinassa. Hän on löytänyt juuston ja haluaa ohjata opiskelijansa sen luo. Opiskelija saattaa opettajan harmiksi toimia juuri kuten Hemmi. Vanha juusto on tuttu ja turvallinen, miksi siis etsiä uutta?
Koulutus on hidas tapa reagoida muutoksiin
Opettajat ovat kouluissa ja oppilaitoksissa opettamassa vielä pitkään. Opiskelijat sen sijaan tulevat jossain vaiheessa työelämän palvelukseen. On kuitenkin väärin ajatella, että heidän oppimisensa ja tarve oppia loppuisi heidän astuessaan työmarkkinoille. Työelämässä oppimisen vaatimus ilmenee rajumpana kuin mihin kouluissa on totuttu. Usein muutokset työpaikoilla ovat niin nopeita, ettei mitään koulutusta ole edes tarjolla. Siksi työntekijän on otettava vastuu omasta kehittymisestään ja oppimisestaan, ihan eri tavalla kuin mihin hän on koulussa tottunut.
Tuoreimman juuston löytää usein etsimällä itse. Etsiminen on raskasta, varsinkin jos sen joutuu tekemään työajan ulkopuolella. Kaikille sellainen ei sovi, heille työyhteisön Hoksu voi olla arvokas kumppani. Liian usein hyvää kouluttajaa tai koulutusta haetaan vierailta markkinoilta. Työyhteisöt ovat pitkän aikaa tunnustaneet Nuuskun ja Vipen kyvyt. Nyt on aika löytää myös Hoksun arvo työyhteisön oppimisen kannalta. Muutosjäykkä Hemmi on myös tärkeä linkki. Hän on uskollinen vanhalle juustolle kuin jääkiekkoilija, joka vuodesta toiseen pelaa loistavasti menestymättömässä joukkueessa.
Aiemmat versiot: versio 1, versio2, versio 3 versio 4 versio 5 versio 6 versio 7
 Mikä Hemmi,
Mikä on Hemmi?
Itse tiedän yhden Hemmin, mutta onko hän Hemmi?
Logiikka,
"Opettajat ovat kouluissa ja oppilaitoksissa opettamassa vielä pitkään. Opiskelijat sen sijaan tulevat jossain vaiheessa työelämän palvelukseen."
Eikö opettaja ole osa työelämää?
Kuinka käy Hemmin?,
Onko Hemmejä yhä enemmän, vai onko se mutua? Mikä on Hemmin kohtalo työ- tai muussa yhteisössä? Onko yhteisön sivistyksen mittari se, jättääkö se Hemmin nääntymään vai toimiiko se Hemminkin parhaaksi?
Minusta metaforat ovat mukavia tekstin elävöittäjiä, ne ruokkivat omaa mielikuvitusta ja ajattelua, eivätkä tarjoa 1+1=2 -tyyppisiä kirjoittajan arvottamia "totuuksia".
Ehkä kappaleiden välistä sidosteisuutta voisi miettiä. En tarkoita, että pitäisi tekemällä tehdä aasinsiltoja, mutta...jotain lisuketta, joka veisi vielä määrätietoisemmin tekstiä kirjoittajan valitsemaan suuntaan. Onhan kirjoittajalla aina näkökulmansa, eiks? Elävä teksti, kiva lukea.
Mikä on koulutusta?,
Eikö nuuskujen antama opastuskin ole työpaikkakoulutusta, tai ainakin voidaan organisoida sellaiseksi?
Ihan pientä,
"Syöttämällä koodi lehmän pannasta, saadaan siitä kaikki tieto talteen."
Jotenkin kumma lause...
Ok, olen pilkunviilaaja.
Pitäisikö noiden lehmien ja hiirien väliin vielä keksiä joku lenkki?
Pointti,
Juustoesimerkki on varmaan monille peruspiirteiltään tuttu. Tyyppikuvaukset ovat hyviä, mutta ehkä alkutilannetta olisi voinut täsmentää. Mikä tilanne edelsi juuston loppumista? Onko jutun keskeinen pointti oman roolin löytäminen, lyöttäytyminen kimppaan hoksun tai niiskun kanssa (verkostoituminen, oppiva organisaatio)? Jos kaikki ei kerran hoksuja voi olla. Vai onko keskeinen pointti yleisemmin oppiminen nopeassa muutoksessa?
Artikkelin kohderyhmä ja aihepiiri,
Julkaisukanavana Itviikko ja aiheena elinikäinen oppiminen jotenkin viittaisi atk-taitojen oppimiseen/opettamiseen. Opetus/oppiminen on tässä artikkelissa vahvasti mukana, atk-taidot vain viittauksenomaisesti.
Ja jotta ei jäisi jo yleisesti tiedettyjen muutostosiasioiden listaamiseksi, vaan olisi uutta tietoa tuova artikkeli, tarvittaisiin jokin todellinen esimerkki omalta työpaikalta.
Mutta meilläkin on täällä mietittävää. Atktukea eivät anna pääasiassa "Hoksut", vaan atk-ammattilaiset omana työnään, ja esim. Nexuksen kouluttajiksi omalla työpaikalla ei ole oikein löytynyt henkilöitä, odotus olisi kai, että kouluttajia olisivat koulutettavan asian todella hallitsevat. Siinä mielessä ulkopuolinenkin kouluttaja on välillä tarpeen, puhumattakaan virkistävästä vaikutuksesta.
Vielä tarkennusta,
Välttämättä ei ole kysymys pelkästään tuttuun ja turvalliseen pitäytymisestä, jos ei lähde heti mukaan muutoksiin. Voi myös olla kysymys siitä, että arvioi suuntaa, eri asioiden pohjalta, joita tietää ja joista on kokemusta. Voi olla hyväkin, että ei uskalla lähteä kaikkeen mukaan ainakaan heti, se voi olla harkitsevaisuutta eikä pelkästään regressiivisyyttä tai mitä tuo sana nyt tarkoittaneekaan.
Tietysti muutosta ei voi estää, ja lopulta kaikki muuttuvat joissain suhteissa, mutta harkinta voi olla ihan hyvä asia eikä negatiivinen. Muutoksessa tarvitaan monenlaisia toimijoita ja ajattelijoita. Ja sellaisia asioita ei tarvitse muuttaa, joista juusto ei ole vielä oikeasti loppunut, ja joihin uusi juusto ei tuo mitään lisää, vaan vain opettelun vaivan, ja taas kohta uuden opettelun, ja ehkä sekin riittää vain vähäksi aikaa. Eivätkä kaikki pysty oppimaan kaikkea, ei ole edes välttämättä fyysisiä mahdollisuuksiakaan, taikka ajattelullisia.
Sinänsä tuo viimeinen kappale on jo aika todenpitävä, paitsi ehkä vielä on vähän toiveajattelua mukana siinä, että oppiminen tietyllä tavalla olisi pelkästään sopimiskysymys. Se on hyvä, että alusta jäi se käyttöjärjestelmävertaus pois, se oli vähän irrallinen.
Välittömiä kommentteja,
1) Puuttuu se näkökulma, että viisas opiskelija tai ihminen varmaan harkitsee, millaisen juuston perään kannattaa lähteä juoksemaan suurella vaivalla. Jos uusi juusto ei tuo mitään uutta siihen, mitä tehtävää se on tarkoitettu hoitamaan, on uuden juuston etsiminen ja syömään opettelu turha vaiva ja vie vain pois aikaa ja energiaa siitä, mitä tarvittaisiin varsinaiseen tehtävään, jossa juusto on kenties mukana vain apuvälineenä. Lisäksi siitä tulee pahalle päälle, kun tällainen ylimääräinen juuston perässä juoksentelukin vielä pitäisi tehdä.
2) Minusta on väärä oletus, että kaikki opiskelijat ja ihmiset pystyisivät etsimään ja oppimaan itsestään oma-aloitteisesti vaikka minkälaisia juustoja, hyvin suurelle osalle ihmisiä juuston metsästys saattaa olla niin vaikea laji, että siihen ei haluta ryhtyä ollenkaan. Metsästelkööt juustoja ne, jotka osaavat ja löytävät, ja olkoot kiitollisia lahjoistaan. Juuston metsästystä taitamattoman ihmisen voi kuitenkin olla tarpeellista päästä joskus nauttimaan juustoista, joita toiset ovat löytäneet, ja silloin ei auta se, jos juuston löytäjä sanoo, että etsikööt itse, itsehän minäkin tämän juuston löysin. Eli jotenkin pitäisi olla hahmotettuna se, että mistä juustosta on kysymys, kenelle se on tarpeellinen, kuka sen voi löytää ja miten varmistetaan se, että se jotenkin tulee käyttöön kaikille niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat, jos kerran on katsottu, että joillekin on tärkeää antaa aikaa juustojen siirtelyyn ja metsästelyyn.
Muutos parempaan suuntaan,
Luin artikkelin eilen ja mietin, että jollain tapaa punainen lanka puuttui. Nyt vaikuttaa jo huomattavasti paremmalle.
Tässä kuitenkin kommentti ensimmäiseen kappaleeseen: "Paikalleen jämähtänyt ihminen..." Onko paikalleen jämähtäneitä ihmisiä? Eikö ihminen kaikesta huolimatta muutu, vaikka kuinka itse vastustaisi muutosta. Onko muutos oikean suuntainen, onkin sitten eri asia. Voiko ihmistä verrata käyttöjärjestelmään, sillä käyttöjärjestelmä on ihmisen ideoima ja valmistama? Ihminen on niin paljon enemmän kuin käyttöjärjestelmä, vaikka pikku hiljaa ollaankin menossa siihen, että tietokone voi tulkita meidän tunnemaailmojamme.
vanha juusto on turvallinen,
Niinhän se on,että työelämä on yhtä uusien asioiden itsenäistä opettelua ja muutoksia tulee hurjalla vauhdilla.
Jos keskitytään tiettyihin työtehtäviin, ajantasalla pysyminen on helpompaa. Nykyajan vauhdikkaassa työelämässä, jossa yksi ihminen tekee monipuolisesti kaikkea, esim. rekkakuski ei enää vain aja autoa paikasta a paikkaan b, vaan vastuu on laajentunut ja hänelle voi kuulua myös lastaukset, kirjalliset työt, reitin suunnittelu, aikataulutuksen suunnittelu ym. ym. Joten työhön liittyä oppimisen alue laajentuu paljon suuremmaksi mihin ikinä on koulutettukaan. Työ on hektistä, onko itsensä kehittämiseen varattu aikaa? riittääkö työaikana itsensä kehittäminen vai tehdäänkö sitä yöllä? eikä eletä pahimmassa tapauksessa enää kuin työlle. Jos tuntee ettei ehdi itse etsiä päivityksiä tarpeeksi nopeasti, väsyy ja tuloksena kenties burnout
Labyrintissä,
Hyvä kirjoitus.
Laitan sulle meiliä.
Koe,
Kokeilen että kuinka toimii.
|