01 Johdanto

”Pedagogisten käsitteiden viidakkoon on nousemassa uusi termi, opetusteknologia.”

”Opettajan toiminta välittömänä tiedonjakajana tulee vähenemään, mutta sitä enemmän hän tulee tekemään työtä opetuksen suunnittelijana ja organisoijana”

”...suunnittelu vaatii uudenlaista opetusteknologian asiantuntemusta, jota maassamme ei vielä juuri ole.”

”Koulutuksen piirissä voidaan inhimillisten resurssien haaskauksena sitä, että lähes jokaista opetustehtävää hoidetaan ainutkertaisena tehtävänä koulutetulla työvoimalla siitä huolimatta, että sama opetustehtävä voi vuodessa toistua tuhansia kertoja ja olla luonteeltaan sellainen, että opettamisen voisi jopa paremmin hoitaa hyvin suunniteltu kirja tai muu opetusväline."

Yllä olevat neljä sitaattia voisivat hyvin olla jostakin vuonna 2004 kirjoitetusta verkkopedagogiikan oppikirjasta. Sitaatit ovat kuitenkin Kasvatus lehden ensimmäisen numeron ensimmäisestä artikkelista, joka julkaistiin jo vuonna 1970. Artikkelin on kirjoittanut Manu Renko ja sen otsikko on ”Opetusteknologia valtaa alaa”. Löytämäni artikkeli todistaa ainakin sen, ettei meidän aikakausi ole mitenkään poikkeuksellinen suhteessa aiempiin. Yhtä lailla artikkeli todistaa myös sen kuinka vaikea on analysoida omaa aikaansa, saati sitten ennustaa tulevaisuutta. Siksi nykyisessä tilanteessa on kylliksi haastetta, kun yrittää ymmärtää mitä juuri nyt tapahtuu. Helposti käy niin, että kuulemme vain vahvimman äänen. Käy kuin väittelyssä, jossa heikompi turvautuu viimeisenä keinonaan äänensä korottamiseen. Oppilaitoksen, opiskelijan tai opettajan ei siksi pidä rynnätä kovinta ääntä kohti. Se ääni saattaa olla hukkuvan ääni. Se, joka tarttuu hukkuvan käteen saattaa itse hukkua.