free webpage counters
ETUSIVU materiaalit

Johdanto

Videot Webbissä on nykyajan trendi samalla tavoin web 2.0. Videon avulla saat ehkä lisää kävijöitä sivuillesi. Liäkäsi sinulla on mahdollisuus kertoa urheiluseurasi, yhdistyksesi tai yrityksesi toiminnasta hyvin havainnollisesti liikkuvan kuvan avulla. Videon tekeminen Webbiä varten ei ole ihan helppo juttu. On joitakin seikkoja, jotka kannattaa huomioida. Niistä seikoista ja paljosta muustakin kertovat nämä sivut.

Videon avulla voidaan esittää informaatiota hyvinkin havainnollisesti esim. asiakkaille voit näyttää videon ”näin talosi valmistuu” tai "näin valmistamme laadukkaita ikkunoita”. Asiakkaille voidaan myös luoda suhde videon kautta esim. esittelemällä yritys ja sen työntekijät. Lisäksi nykyään voidaan välittää suoraakin lähetystä esim. konserteista ja urheilukisoista.

Alan pioneereja ovat olleet Google ja YouTube, joista viimeksi mainittu on netin suosituin videopalvelu. Ehkä juuri siksi Google osti sen itselleen. YouTubea käyttävät monet ihmiset ja ihmisryhmät. Sieltä löytyy ihmisiä, jotka elehtivät kameran edessä musiikin tahtiin, artisteja, jotka haluavat levittää musiikkiaan ja vanhempia ihmisiä, jotka kertovat elämästään. Joillekin YouTube on tapa dokumentoida tekemisiään, joillekin vaan keino tallentaa hauskimmat videopätkät, vaikka eivät olisi its eniitä luoneet. Jostakin on jopa tullut You Tube-kuuluisuuksia. Heidät tunnetaan vain YouTuben kautta. Heidät löytää paikasta: Most Discussed.

Suomikin on saanut ainakin yhden henkilön, joka löi itsensä läpi YouTuben kautta. Mikkeliläinen Olli Hokkanen yritti Coca-Colan juonnin ennätystä Ennätystehdas -televisio-ohjelmassa. Hän yritti juoda 1,5 litraa colajuomaa mahdollisimman nopeasti, mutta yritys päättyi vain kolmen lasillisen jälkeen. Hokkanen perusteli keskeytystään sanoin:

"Ei pysty. On niin hapokasta, ettei pysty"

Huolimatta epäonnistumisesta tai ehkä juuri siksi, on Hokkasesta tullut netti-ilmiö. You Tuben videopalvelussa kyseistä ennätysyritystä on katsottu jo reilusti yli miljoona kertaa. Lisäksi sanontaa "liian hapokasta" kuulee nykyään mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä. Ilman YouTubea Olli Hokkanen tuskin olisi tunnettu julkkis. Ilmiö on myös kehittynyt eli netissä kerätään adressia Kokis vähemmän hapokkaaksi -adressia, jossa on jo lähes 4000 nimeä. Lisäksi on T-paitaa, jossa teksti "Ei pysty liian hapokasta". Mikseristä löytyy kappale "Liian hapokasta".

Myös perinteinen media on löytänyt netistä julkaisuväylän. Esimerkiksi Ylen Elävä arkisto on jo vaikuttavan iso kokonaisuus verkossa. Se tarjoaa katseltavaksi historiallista ja viihdyttävää televisio-aineistoa. Elävän arkiston sisältö koostuu Yleisradion nauhoituksista ja filmiyhtiöiltä ostetuista materiaaleista. Nykyään on myös mahdollista katsella televisiota netin kautta, ks esim Channelchooser tai Peekvid.