Peliura - jatko-osa

Mäntyharjuun muutin syksyllä 1994. Talvella 1995 vaimo näytti lehtileikettä, jossa Jäntevä pyysi jalkapallosta kiinnostuneita kokoontumaan lukiolle. Menin paikalle ja ajatus on, että käyn vain treenaamassa ja tutustun sitten samalla edes muutamiin mäntyharjulaisiin. Näin siksi, että olin Vaasassa pelannut kutosdivaria ja Jäntevä pelasi nelosessa. Mentyäni lukiolle ihmettelin, että onpas isoja pelaajia. Kaikki kolme ensimmäistä näkemääni pelaaja, olivat oikeita järkäleitä. Katselin, että tohtiiko tuollaisten järkäleiden kanssa edes treenata. Pelaajat vaikuttivat lisäksi kovakuntosilta – pelkkää lihasta.

Siitä se sitten lähti ja jo talvella treenattiin, vaikka Mäntyharjussa ei silloin kunnon salia ollutkaan. Kun kausi sitten alkoi, pelasin etutopparina. Kummalista sillä eihän minun pitänyt pelata ollenkaan. Alku vaikutti lupaavalta, sillä StU kaatui kotona kevyesti 3-1. Mutta loppua kohti tahti hiipui pahasti ja vitonen kutsui. Luulin että Vaasassa olin nähnyt tuomarityöskentelystä kaiken. Tuomittiinhan siellä jopa yksi maali ilman, että pallo kävi maalissa. Koomisinta oli, että linjamies jutteli silloin yleisön kanssa eikä voinut kommentoida tilannetta. Vierasottelussa Tuulihaukkoja vastaan, ei paikallinen tuomari ollut tehtäviensä tasalla. Jäntevältä kaksi pelaajaa lensi ulos. Toinen oli oikeutettu ulosajo, mutta toinen oli katastrofi. Jäntevän pelaaja nousi omalla rangaistusalueella pääpuskutilanteessa korkeimmalle, ja puski pallon pois. Tuulihaukan pelaaja ponnisti myöhässä ja pomppasi suoraan Jäntevän pelaajan rintaan. Tuloksena rangaistuspotku! Sitten vielä tuomari provosoi Jäntevän kapteenin ottamaan punaisen kortin. Silloin luulin, että pahempaa ei voisi tapahtua, mutta kahdeksan vuoden kuluttua sama tuomari todisti, että olin väärässä. Mutta ei siitä enempää, sillä yleensä tuomarit hoitivat hommansa hyvin.

Kauden päättyessä minut palkittiin ahkerimpana harjoittelijana. Kaupan päälle tuli vielä valmennustehtävät ja tavoite nostaa joukkue takaisin neloseen. Bonuksena tuli vielä jäsenyys seuran johtokunnassa ja jalkapallojaoston puheenjohtajuus. Lisäksi osa pelaajista lopetti siinä vaiheessa pelaamisen Jäntevässä (Santtu Hämäläinen ja Vesa Sievänen). Sitten vielä Saarisen Ari siirtyi pelaamaan naapuriseuraan Ristiinaan. Tulopuolella olivat Marko Hokkanen, Jarmo Savolainen ja Mika Volanen. Valmennus filosofiani oli yksinkertainen. Vaasassa pelattiin lähes poikkeuksetta treeneissä kahden kosketuksen peliä. Pelillisenä muutoksena oli, että sijoitin nopean Petri Tantun liberoksi ja topparin paikalle laitoin Paul M’Bongo M’Pasin. Petri Mouhun siirsin keskikentän oikeaan laitaan. Itse pelasin joko keskikentän keskellä tai oikeana pakkina. Kärjessä häärivät Jarmo Savolainen ja Mika Volanen.

Tässä vaiheessa naapuriseura FC Ristiina oli voimansa tunnossa. Heillä oli tavoite nousta kolmoseen. Keskikesällä pelattiin harjoitusottelu, jonka Jäntevä hävisi vain 2-1. Ihmeellistä oli, että Jäntevältä puuttui siinä ottelussa lähes kaikki avauskokoonpanon pelaajat. Myös RP-88 piti kriisipalaveria, kun näytti siltä että menetys viittaa kolmoseen. Myöhemmät ajat sitten näyttivät mikä oli joukkueiden taso. FC Ristiina ei koskaan päässyt kolmoseen ja RP-88 tippui vitoseen ja lopulta seurat yhdistivät voimansa ja uuden seuran nimeksi tuli RiPa eli Ristiinan Pallo.

Kausi 1996 vitosessa päättyi sarjanousuun ja joukkue hävisi vain yhden ainoan ottelun koko kaudella. Suurin voitto oli, kun MonSa kaatui vieraissa 8-0.