Hämäläinen, Pekka (1998). Yllättävä voima – lähempänä kuin arvaatkaan. Helsinki: Tammi.
Luettu 6.11.2004.

Löytyipä tuollainen kirja hyllystäni, eikä mitään tietoja tietenkään. En muista milloin olen hankkinut ja mistä. Ajattelin lukaista, että ei jää vaivaamaan moinen kirja siellä kirjahyllyn vasemmalla laidalla.

Kirjassa Hämäläinen vyöryttää erilaisia tarinoita, joilla hän todistelee myönteisen ajattelun mahtavaa voimaa. Mukana on tietysti tarinoita Hämäläisen omasta elämästä. Ei ne neuvot kovin tyhmiltä tunnu, vaikka välillä ne ovat aika triviaaleja. Ehkä siinä on se juju, hyvät asiat ovat yksinkertaisia. Kuten esim. se, että joskus tarvitaan helvetti keskelle paratiisia. Vasta silloin ihminen ymmärtää oman elämänsä tarkoituksen.

Hämäläinen puhuu myös siitä, että hän joutuu kerta toisensa jälkeen palaamaan jäljilleen ja tutkimaan mitä hänelle on tapahtunut. Teen joskus itse samanlaisia retkiä menneisyyteeni ja aina sieltä tosiaan jotain löytyy. Myös huumorin Hämäläinen nostaa esiin tärkeänä tekijänä, jotta selviytyisi elämän ahtaista kapeikoista. Hämäläinen jopa puhuu naurutestistä. ”Se kuinka paljon kaksi ihmistä tai perheenjäsenet nauravat keskenään, on varmin yksittäinen osoitus siitä, kuinka hyvin suhde toimii. […] Tämä sama pätee myös yrityksiin.” (Hämäläinen 1988, 40.)

Tavoitteiden osalta Hämäläinen on varmasti oikeassa, mutta vielä enemmän ytyä tulee hänen siteeratessa Nietzscheä. ”Ihminen voi sietää mitä tahansa MITÄ, jos hänellä on vain tarpeeksi suuri MIKSI”. (Hämäläinen 1988, 49.) Tavoitteita ei kuitenkaan pidä rakentaa kateuden varaan. Kateus tuhoaa ihmisen eli käy kuin Salierille elokuvassa Amadeus.

Hämäläinen sohaisee hieman aihetta Ratkaisematon ihmissuhde, mutta ei kehittele aiheitta eteenpäin. Todella harmi!

Hämäläinen jakelee hyviä neuvoja kuten ”älä takerru asioihin, joita et voi muuttaa”. Tai Jeesusta mukaillen: ”Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille! Konfutse totesi saman ajatuksen seuraavaan tapaan: Mitä et tahdo toisten tekevän sinulle, älä sinäkään tee hänelle.” (Hämäläinen 1988, 165.)

Lopussa Hämäläinen lähtee turhaan yksilön ja parisuhteen kaarta selittämään. Se menee jo ihan liikaa triviaalipsykologian puolella. Sen sijaan Rosen-terapia vaikutti kiintoisalta ajatukselta. Terapian ajatus on, että keho ja tunteet liittyvät toisiinsa. Sen seurauksena elämän varrella koetut tunteet ja tapahtumat, joita ei ole kyetty käsittelemään, näkyvät ja tuntuvat myös kehossa.

Lukukokemus: 7.

Linkit

Kritiikkiä - tosin eri kirja: Turun Sanomat.
Markku Siivolan kirja-arvio: terävää pohdintaa.
Rosen-tarapia